30.05.2011 Kesä, lyhyet hameet ja hikiset miehet tulla jollottavat. Näiden lisäksi orkesterillemme on tiedossa
muitakin hyviä ja uusia asioita. Näistä asioista lisää tuonnempana.
19.12.2010 On tullut aika paljastaa, että elämme kaksoiselämää. Päivisin soitamme rokkia, mutta öisin jahtaamme
rikollisia. Tästä kertoo uusi kappaleemme Supermies. Voit myös laulaa kappaleen itse karaokebaarissamme.
6.12.2010 On tullut itsenäisyyspäivä ja sen kunniaksi saatamme itsenäisten korvienne kuultavaksi uudempaa
tuotantoamme edustavan biisin nimeltä Aseveljet
15.7.2010 Kesähelteeseen sopii annos rokkenrollia ja hyvää juomaa. Annoksen nimi on Muistolleni
17.6.2010 Lisää, enemmän, kovempaa... Ja seuraavaksi musiikkia: Sydän & Kuollaan Kuitenkin
31.05.2010 Orkesteri on ahkeroinut nauhoittamalla salaisessa luolassaan uusia musiikkiesityksiä. Ahkeroinnin
ensimmäisiä tuloksia on nyt kuultavissa. Kuuntele Kuin Koiraa ja Tulisit Jo vaikka heti.
12.04.2010 Orkesterimme oli tiineenä, synnytys on tapahtunut ja tuotos on kaiken kansan ihmeteltävänä.
Tuloksena on soitannollisesti ja muodollisesti hyvin pätevä kitaristi. Onnea meille.
26.02.2010 Myyntiosaston nätit tytöt ovat myyneet keikkoja oikein olan takaa ja uskalsivat väittää
että
myyvät niitä vielä
lisää tälle vuodelle. Tällä tavoin estävät kuulema rokkipoikien laiskistumista
ja lihomista.
16.02.2010 Keikat osioon on lisätty tarinoita edellisiltä keikkareissuilta. Muutkin orkesterit kirjoittavat
tarinoita, miksi emme siis mekin, olemmehan sentään hyvin muodikas orkesteri.
08.02.2010 Uutta ilmettä nettisivuille pukkasi, tästä ei paluuta vanhaan ole.
08.08.09 Suomi on todellakin rok: Paskana -biisi kuuntelussa.
29.07.09 Bändin nimikappale synkän kaunis Kylmä maa kuunneltavana.
15.07.09 Taas on äänitetty mikrofonit hehkuen uutta musiikkia. Ensimmäisen näyteet - Itsepäinen sydän ja
Siilinjärvi maahan vajoaa - kuuntelussa!!!
03.07.09 Kylmä maa Facebookissa. Liity faniksi! Kannattaa. Ihan totta.
11.05.09 Ekan treenisstudiosession kolmas biisi Anna Karenina on valmiina hyväilemään kuulohermojanne.
30.04.09 Lisää kuunneltavaa vapun kunniaksi: Ristillä! Tämän tahtiin sima maistuu ja tippaleivät tipahtelevat.
23.04.09 Koko bändin voimin soitettu uusi kappale Pullasorsa on nyt kuunneltavissa. Jos tämän tahtiin ei
jalka vippase,
on syytä viedä proteesi vuosihuoltoon.
|