6.3.2010 Kanttari, Petäjävesi

Kylmä Maan hilpeät veikkoset pakkasivat kapsäkit ja suuntasivat kohti hieman Jyväskylästä  länteen sijaitsevalle Petäjävesi merkkiselle torille, joka markkinoi itseään osuvasti: ”huovan pehmeä – raudan luja”. Sieltä tulisi löytymän paikkakunnan ainoa jamittelumesta eikä ennustuksia oltu uskallettu etukäteen tehdä. Paikkakunnan pienuudesta huolimatta Kanttari on varsinkin kesäisin likemmäksi 300:n asiakaspaikan sydämeltään lämminhenkinen jorailumesta, jonka henkilökunta ansaitsee jälleen erikoismaininnan – sen verran miellyttävää, rentoa ja joustavaa on kanssakäyminen, että vierailevan artistikatraan kyllä kelpaa – varsinkin kun takahuoneeksi saatiin biljardipöydällä varustettu ilmeisesti yksityistilaisuuksia varten varattu tila. Eikä paikallisen nuorison vastaanottoakaan tarvitse bändipoikain säikähtää, sillä kaverit ottivat tilan ja ajan haltuun mukavasti rokkijoukkion huomioiden. 

Hieman korotettu lava on sijoitettu keskelle tapahtumien ydintä ja sen eteen on ”raivattu” sopivasti tilaa kaikkein uskaliaimmille kuulijoille. Paikan omat PA –kamat sopivat pieneen paikkaan kuin nakutettu, vaikka ehkä omilla kamoilla olisimme saaneet soundista hieman enemmän irti – ei volyymiltaan vaan lähinnä laveudestaan – Kylmä Maa on tunnetusti tarkka kuulijoitaan kohtaan. Lavan lievä ahtaus ei suuremmin haitannut, vaikka aktiivisiin rietasteluihin, rockeleisiin ja helikoptereiden tekemiseen tila ei tällä kertaa riittänytkään. Show on tilasta riippumatta aina näkemisen ja etenkin kuulemisen arvoinen. 

Tälläkin kertaa bändin soitanta yllätti positiivisesti – ei sillä etteikö jo tiedettäisi soitannan sujuvan mukavasti yhteen vaan enempikin sillä, että soitosta alkaa nyt kuulumaan aina biisiin sopiva tiukkuus sekä tietynlainen varmuus, sillä virheitä iltaan mahtui vain pieni joukko hajanaisia karahduksia, joita kuulijamme tuskin edes havaitsivat. Kahteen osaan jaettu setti tuntui kelpaavan paikalle eksyneille varsin mukavasti, vaikka välispiikkeihin yleisön seasta kuultiin toistuvasti kainosti huudettu”höpöhöpö”, mutta eipä meitä jokakerta ihan vakavissaan kannata ottaakaan. Paljon tästä kertoo se, että basistiltamme käytiin ihan vakavissaan kysymässä naisten kuulantyönnön olympiafinaalin tunnelmista... 

...Suomi on rok! 

takaisin