|
21.08.09 Tinatähti, Lieksa
Pohjois-Karjalaan...lauletaan laulussakin, joka ei kuitenkaan tällä kertaa saanut soida rockretkueemme suunnatessa Lieksan luonnonkauniiseen miljööseen. Tohinan keskipisteeksi valikoituneeseen Tinatähti –merkkiseen mestaan navigoimme itsemme onnistuneesti auringon jo laskeutuessa hiljakseen alkusyksyn kauniiseen yöhön. Sataman grillillä tukevoitimme vatsojemme pönäkkyyttä hauskuuttaen samalla paikallisten työelämän sankareita.
Tinatähti on iskelmävetoisen nimensä vastaisesti mukavan rock –henkinen reilun sadan asiakaspaikan baari, jonka lava sijoittuu toki nurkkaan, mutta kuitenkin sen verran keskeiselle paikalle, että kuulijoita bändillä riittää. Sisätiloista näkee ”lavakulmaukseen” hyvin, mutta tarvittaessa kauniilta ulkoterassilta voi hakea turvaa rokkipoikain tuimilta katseilta ja keskittyä vain kuunteluun. Heikkona kohtana biletysmestassa on se, että niin kutsuttu takahuone sijaitsee pari kerrosta baaria alempana ja on jykevän palo-oven takana kuin pommisuoja konsanaan – toisaalta kyseinen tila kuitenkin löytyy, sillä kaikkialla tällaista ylellisyyttä ei ole.
Itse soittaminen tuli kesän kuivaharjoittelun tuloksena kuin selkäytimestä. Bändi näytti ettei keikkatauko vaikuttanut negatiivisesti meininkiin vaan osoittipa menneen jälleen piirun verran eteenpäin. Settilista oli koottu harkitusti - kieli poskessa, jonka paikalliset kuulijatkin näyttivät sisäistävän mallikkaasti – osa hapuilevasti tavaten lyriikoita, joita ennen ei ollut kuullutkaan. Lisäksi lieksalaiset tuntuivat meiningistä pitävän siinä määrin, että seuraavana iltana Tinatähdessä esiintyneen ”tunnetun bändin” liput eivät menneet Kylmä Maan veroisesti kaupaksi...
...Suomi on rok
takaisin
|